Turmeleeko sosiaalinen media aidon ja rehdin vuorovaikutuksen?

kuvaa

Sosiaalinen media tekee rumasta kaunista

Ruben Stiller kyllästyi Imagessa julkaistun kolumninsa mukaan siihen, että elämästä on tullut monelle yhtä jakamista, peukutusten jahtaamista ja velvollisuudesta peukuttamista. ”Kivat teille läskeille, jotka ette elä ikuisesti niin kuin kuntoileva perheemme, klik. Haluamme jakaa teidän kanssanne sen, miten erinomaisia olemme, klik. Tässä ruokavaliomme, joka saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä, klik.”

Koin kirjoituksen hämmentävänä, sillä toisaalta pystyn samastumaan moneen siinä esitettyyn ajatukseen. Minusta on surullista, että joillekin elämys ei ole enää mitään, ellei sitä jaeta sosiaalisessa mediassa.

Äitienpäiväaamiaiset, koululaisen kevätjuhlat ja lomareissun kauneimmat auringonlaskut ammutaan livenä suoraan julkisille foorumeille sen sijaan, että keskityttäisiin nauttimaan hetkestä ja olemaan aidosti läsnä.

Intiimistä on tullut julkista, perheenkeskeisistä hetkistä puolituttujenkin sirkushuvia.

Meidän elämämme tarkoitus 
on yksinkertainen: elämä pitää saada näyttämään siltä, että sitä voidaan peukuttaa,” Ruben kirjoittaa. Karunkin arjen saa näyttämään luksukselta oikeilla kuvakulmilla ja onnellisilla hymyillä.

photo-1446000442451-e162542e5f8d

…vai tekeekö sittenkään?

Toisaalta jäin pohtimaan, onko Rubenin kuvaamassa käyttäytymisessä oikeastaan mitään muuta uutta kuin kanava.

Ruben kertoo olevansa kyllästynyt siihen, että elämä on yhtä jakamista. Hänen olisi kuitenkin syytä muistaa, että ihmisten välinen vuorovaikutus, tapahtuu se sitten mitä väylää pitkin tahansa, on aina jakamista. Ihmissuhteet rakentuvat yhteisestä ymmärryksestä, yhteisistä merkityksistä ja yhteisistä kokemuksista. Yhdessä tekeminen on jakamista. Vaikka joo: monen olisi toki hyvä muistaa, että ihan kaikkea ei tarvitse jakaa ihan kaikille.

Ehkä läheisten ja jatkuvien vuorovaikutussuhteiden taika piilee siinä, että niissä jaetaan asioita, jotka kuuluvat vain asianosaisille? Taika hälvenee, kun salaisuuksista tehdään julkista huvia. 

Jäin myös pohtimaan, eroaako sosiaalisessa mediassa tapahtuva vuorovaikutus lopulta merkittävästi siitä vuorovaikutuksesta, jota käymme kasvotusten. Eikö karun arjen saa kuulostamaan luksukselta myös valikoimalla sanansa oikein ja hymyilemällä onnellisesti päälle?

Eikö kaikki vuorovaikutus siis yhtä lailla ole A) jakamista ja B) tiedostamatonta tai usein tiedostettuakin valintaa siitä, mitä itsestämme haluamme kertoa?

Ei meistä kukaan – onneksi – kasvokkainkaan viestiessään suolla ulos filtterittä ja ilman harkintaa mitä sattuu. Se, mitä ja miten viestimme, riippuu kontekstista. Todennäköisesti kerromme edellisviikon lomamatkastamme hyvin erilaisia asioita, kun lomakuulumisten kysyjänä on appiukko, uusi työkaveri ja paras ystävä.

Ruben ei tunnu pitävän myöskään siitä, että sosiaalisessa mediassa jaetaan vain elämän tähtihetkiä. Monesti aiemminkin sosiaalista mediaa on kritisoitu siitä, että se vääristää ihmisten mielikuvaa arjesta.

On kuitenkin syytä muistaa, että sosiaalinen media on julkisen vuorovaikutuksen foorumi. Julkisilla foorumeilla – on kyse sitten sunnuntaimarkkinoista tai Twitteristä – harva meistä kokee luontevaksi tai tarpeelliseksi avautua henkilökohtaisista ongelmistaan tai elämänsä aallonpohjista. Ei ole ollut aiemminkaan tarkoituksenmukaista, joten miksi nyt olisi?

photo-1432850252397-8be919d9ba23

Vuorovaikutus on vuorovaikutusta, vaikka voissa paistaisi

Mistä siis juontuu varsin yleinen ja sitkeä ajatus siitä, että sosiaalisen median (tai muidenkin välineiden kautta) tapahtuva vuorovaikutus on epäaidompaa kuin kasvokkain tavatessa? Ehkä syy voi löytyä seuraavista.

1. Kasvokkaista viestintäämme määrittää vahvasti nonverbaalinen viestintä: ilmeet, eleet, äänenpaino, puheen rytmi, tauotukset ja niin edelleen. Vaikka vastaisin minulle esitettyyn kysymykseen myöntävästi, kehokieleni tai äänenpainoni voi antaa ymmärtää, etten todellisuudessa ole kovin myötämielinen.

Nonverbaalista viestintää voidaan toki ajatella löytyvän jossakin määrin myös kirjoitetusta tekstistä: emojit, kappalejaot, välimerkit ja niin edelleen. ”Joo!” ja ”joo…” antavat erilaisen kuvan siitä, kuinka myötämielinen todellisuudessa olen.

2. Välineen kautta tapahtuva viestintä on harvemmin yhtä spontaania ja impulsiivista kuin kasvokkainen viestintä. Edessämme seisovan henkilön reaktion näemme välittömästi, mutta mobiililaitteellaan vastausta näpyttävällä kaverilla on aikaa pohtia, kuinka asia kannattaa ilmaista ja kuinka hän sanansa asettelee.

3. Sosiaalinen media on uusi viestinnän väylä, eikä sille ole vielä ehtinyt muodostua yhteisesti jaettuja, kulttuurisia vuorovaikutus- ja käyttäytymisnormeja. Moni kokee sosiaalisen median jopa pelottavana, sillä viestintä on hyvin julkista ja kerran kirjoitettu jää elämään, vaikka myöhemmin sanomisiaan saattaisikin empiä.

All in all: väitän, että vuorovaikutuksen perustavanlaatuiset lainalaisuudet ovat samat välineestä (tai välineettömyydestä) riippumatta.

Väitän myös, että olemme osanneet aiemminkin täsmälleen samat kikat, joista nyt osoitellaan syyttävällä sormella sosiaalista mediaa. Naapurisi ei välttämättä edellisinäkään vuosina ole kertonut sinulle totuutta perheen joka vuotisesta Egyptin lomasta, jolla lapset kinastelevat, ruoka on pahaa ja iho palaa vuosi toisensa jälkeen karrelle. Sen sijaan olet saanut nähdä kuvia upeasta auringonlaskusta.

Olisiko kyse siis kuitenkin ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvästä ilmiöstä; ei sosiaalisen media luomasta ilmiöstä?

Vuorovaikutus on vuorovaikutusta, vaikka voissa paistaisi. Sosiaalinen media saattaa kuitenkin tehdä kulissien rakentamisesta helpompaa, aidosta läsnäolosta haasteellisempaa ja toisen viestin tulkitsemisesta monimutkaisempaa. Ainakin se on tehnyt vuorovaikutuksesta (ja sen lieveilmiöistä) monella foorumilla huomattavasti aiempaa näkyvämpää ja julkisempaa – kaikkien yhteistä omaisuutta.

Ja toisin kuin Rubenin mielestä, minusta se ei ole ollenkaan hullumpi juttu.

photo-1447179523408-16f562c0c8ed

Kuvat täältä

Tekijä: millakansonen

Interested in building an interactive work life. Enthusiastic, curious, grammar police, eternal sea-town girl.

5 vastausta artikkeliin “Turmeleeko sosiaalinen media aidon ja rehdin vuorovaikutuksen?”

  1. Mielenkiintoista pohdintaa. Tykkäsin myös Stillerin provokatiivisesta ja ajatuksia herättävästä kolumnista.

    Olen itsekin kelaillut paljon samoja juttuja. Muutama sekalainen pointti.

    Vuorovaikutus on aina kontekstisidonnaista – sidoksissa aikaan ja paikkaan. Koska sosiaalinen media on julkinen tila, emme voi tietää, millaisten lasien läpi ja millaisessa situaatiossa viestinnän tulkinta tehdään. Koska tiedämme itse (toivottavasti), mitä yritämme sanoa, luulemme helposti, että muutkin pysyvät kärryillä (tai ainakin heidän pitäisi!). Väärinymmärrysten mahdollisuudet ovat eksponentaaliset, mistä syystä verkossa tapahtuva vuorovaikutus ei ole usein kovin syvällisesti palkitsevaa. Asiat, joista haluaisin keskustella tuntuvat olevan aina liian monen mutkan takana…

    Julkinen tila ja tiivisti jaetun ajan ja paikan puute latistavat ja vääristävät vuorovaikutusta. On huokuttelevaa peesata ja toimia sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla, epäautenttisesti. Uusien avauksien ja kasvun siemen on usein muualla – yksityisessä tilassa ja yhteisesti jaetussa ajassa ja paikassa. Kokemisessa.

    Itselle sosiaalisen median suurin kipupiste on sen taipumus syödä kallista tilaa ja energiaa siltä ’oikealta’ vuorovaikutukselta. Monesti tuntuu myös, että sosiaalinen media on monella tapaa keino pitää toinen nimellisesti lähellä, mutta kuitenkin tarpeeksi kaukana. Näen somessa paljon ’anti-sosiaalisen’ median piirteitä (mutta toki myös paljon hyvää). 🙂

    Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että vuorovaikutuksen kaikista perustavanlaatuisimmat lainalaisuudet ovat samat välineestä riippumatta. Wiion 1. laki: Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta. 😉

    Tykkää

  2. Kiitti Eero terävästä kommentista!

    On totta, ettemme voi tietää, millaisten lasien läpi viestinnän tulkinta sosiaalisessa mediassa tehdään. Mutta voimmeko lopulta kasvotustenkaan? Tulkintaan vaikuttavat kontekstin lisäksi kuitenkin muun muassa yksilöiden minäkuva ja maailmankuva.

    Toisen kirjoituksen paikka olisi pohtia, mitä itse asiassa on aito vuorovaikutus. Voidaanko puhua hyvästä vuorovaikutuksesta ja jos voidaan, kenen tavoitteista käsin sitä arvotetaan? Mitä tarkoittaa, että joku asia vääristää vuorovaikutusta – voiko tulkinnanvaraista vääristää? Ovatko peesaaminen ja sosiaalisen hyväksynnän hakeminen vuorovaikutuksen latistajia vai sittenkin ilmiöitä, jotka kuuluvat ja ovat aina kuuluneet ihmisten väliseen vuorovaikutukseen kontekstista riippumatta? Onko vuorovaikutuksen oltava aina syvällistä ollakseen oikeaa ja aitoa?

    Vitsit, mikä aihe, tästä lukisi mielellään lisää muidenkin ajatuksia (vinkvink ;)!

    Tykkää

    1. Nämä jutut tuntuvat olevan sellaisia, että ne monesti herättävät enemmän lisää kysymyksiä kuin antavat vastauksia. Tarvittaisiin sitä samaa tilaa ja paikkaa, jossa voisi esittää tarkentavia kysymyksiä… 😉

      Mutta muutama jatkokela eetteriin. _Yritän_ olla pinoamatta lisää käsitteitä esteeksi; sen sijaan yksinkertaistan ja hahmotan asiaa jatkumolla nostava/näivettävä vuorovaikutus.

      Emme voi pohjimmiltaan tietää, miten vuorovaikutus tulkitaan. Mutta sama aika ja paikka antavat siihen keskeisimmät vihjeet, sillä monesti se, mitä ei sanota, kertoo paljon enemmän kuin se mitä sanotaan. Ihmiset usein eivät itsekään ymmärrä, miten toimivat ja miksi (mutta keksivät kyllä toiminnalleen moninaisia selityksiä ja tarinoita).

      Meillä on useita rooleja ja ’itsejä’ eri konteksteissä. Hedelmällinen vuorovaikutus syntyy tietoisuudesta kontekstiin ja valinnasta, millainen vuorovaikutus tukee parhaiten tilannetta ja yhteistoiminnan tavoitteita. Huh-huh. Joskus hetkessä epämukava vuorovaikutus kantaa hedelmää pitkällä aikajänteellä jne.

      Aidon ja nostavan puoleisella jatkumolla oleva vuorovaikutus siis syntyy tietoisuuden yhteydestä yhteiseen aikaan ja paikkaan. ’Vääristynyt’ vuorovaikutus on puolestaan jatkumon toisella puolella.

      Olen tehnyt jonkin verran improteatteria. Myös ne kokemukset puoltavat ääneenajatteluani. Vuorovaikutuksen ei tarvitse olla syvällistä ollakseen palkitsevaa, mutta sen täytyy syntyä yhteisestä ajasta ja paikasta.

      Kirjoitit yllä spontaaniuden puutteesta. Käsittääkseni impron eräs keskeinen pointti on juuri kyetä päästämään irti houkuttelevasta tilanteiden ja viestinnän etukäteissuunnittelusta ja vaalia yhteistä hetkeä. Myös hyvin arkinen vuorovaikutus voi hämmästyttästi rikastuttaa kaikkia osapuolia.

      Tykkää

      1. Erittäin osuvia pointteja. Tarkoitukseni ei edellisellä kommentilla ollut teilata ajatuksiasi tai välttämättä edes olla eri mieltä kanssasi – esitin ääneen kysymyksiä, joita kommenttisi herätti, ja joihin itselläkään ei ole suoranaisia vastauksia. Teema, joka vaatii ehdottomasti syvempää paneutumista.

        ”Hyvä” ja onnistunut vuorovaikutus todella on usein sitä arkista ja kepeääkin – helposti kulttuurissamme kuitenkin arvotetaan syvällinen ja painava kanssakäyminen edellistä tärkeämmäksi. Ehkä keskeisenä onnistuneen vuorovaikutuksen ominaisuutena voidaan pitää yhteisen ymmärryksen syntymistä, yhteisten merkitysten luomista.

        Sulla on Eero todella oivaltavia ja pohdituttavia kommentteja, olisi joskus kiva päästä juttelemaan ihan F2F näistä yhteisen mielenkiinnon kohteistamme 🙂

        Tykkää

  3. Kiitos itsellesi stimulaatiosta. Ja no hätä, luulen, että viesti tuli aika hyvin perille (tällä kertaa)…

    Muutenkin olen sitä mieltä, että itse kysymysten laatu on usein vastauksia mielenkiintoisempaa ja tärkeämpää.

    Toivottavasti tilaisuus järjestyy. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s