Hiekkalaatikolta hommiin

11144954_10153353341080622_243850854655507662_o

Takaisin sorvin ääreen, back to business ja mitä näitä rallatuksia nyt on. Elokuussa palaan töihin ja muutaman kuukauden päälle vuoden vanha pikkumimmi jää isin kanssa loppuvuodeksi kotiin. Ihanaa, kutkuttavaa, jännää – ja tietysti vähän haikeaakin.

Olen kuullut useamman ihmisen kuvailevan itseään lomaihmiseksi. Loma tekee hyvää (toim. huom. ennen kuin kukaan hermostuu: en vertaa äitiyslomaa varsinaiseen lomaan), mutta kyllä minussa vaan asuu lomaihmisen lisäksi myös vahva työihminen. Kuluneet kuukaudet pikkumimmin kanssa ovat olleet huikeita ja rakkaita, ikimuistoisia ja opettavaisia. Mahtavista kuukausista huolimatta palaan töihin hyvillä mielin, uteliaana ja äärimmäisen innostuneena.

Perhevapaani aikana en kokenut tarpeelliseksi irtautua täysin työasioista. Kirjoitin ja keskustelin, kuuntelin, seurasin, puhuin ja pohdin teemoja, joiden parissa työskentelen – joskus aktiivisemmin ja joskus harvakseltaan. Kun joku on kysynyt, kannattaako perhevapaalla pysyä kiinni työkuvioissa, vastausta ei ole tarvinnut miettiä: jos siltä tuntuu. Joku haluaa ja ehkä tarvitseekin totaalisen breikin, toinen heittää keikkaa koko vauva-ajan. Yrittäjillä harvoin on varaa valita. Niille, joilla on, antaisin yhden neuvon: kuuntele itseäsi. Mene fiiliksen mukaan. Älä kuitenkaan aseta itsellesi tiukkoja aikatauluja ja suuria tavoitteita.

Koen olevani onnekas, sillä olen löytänyt sellaiset ammatilliset kiinnostuksen kohteet, joiden parissa haluan oppia ja viettää myös osan vapaa-aikaani. Olen onnekas, sillä verkostooni ja tuttavapiiriini kuuluu lukuisia fiksuja, älykkäitä, hauskoja ja rohkeita ihmisiä, joiden kanssa olen saanut käydä opettavaisia keskusteluja – myös perhevapaani aikana, vaikka olenkin ollut kiivaimmasta työelämän sykkeestä sivummassa.

Kuinka blogini sitten käy? Ajatukset, ideat ja keskustelun halu eivät takuulla lopu minulta kesken. Jatkan kuitenkin elokuusta alkaen jälleen Psyconin blogin kirjoittamista. Aika ei riitä ihan kaikkeen, vaikka kuinka niin toivoisin. Töistä tullessa nimittäin mielessä on läppärin avaamisen sijaan kiharatukkainen pikkumimmi. Tavoitteenani on kuitenkin edelleen päivittää omaakin blogia epäsäännöllisin väliajoin.

Elokuusta alkaen aamiaisbrunssi-, lounas- ja iltapäiväkahvibreikit ammottavat vielä tyhjyyttään. Treffataanko espressojen ääressä ja vaihdetaan kuulumisia, ajatuksia HR- ja viestintäalan kehityksestä tai päivitetään vaikkapa teidän organisaation työnantajakuva- ja hakijaviestintäasiat ajan tasalle? Yhteystietoni löytyvät täältä. Myös Twitteristä ja LinkedInistä tavoittaa näppärästi.

Siis: so long, palaamisiin!

HNCK9012

Ylempi kuva kotialbumista, alempi täältä 

 

 

 

 

Vuorovaikutus on työelämän kalleinta pääomaa

photo-1452690700222-8a2a1a109f4c

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin ProComin viestijat.fi-sivustolla. 

Vaikken yleistyksistä tavallisesti pidäkään, allekirjoitan väitteen, jonka mukaan viestintä ja vuorovaikutus ovat suomalaisille usein hankalia teemoja. Se heijastuu arkeemme: Naapuria ei moikata. Huonosta olosta vaietaan, ja vanhan sananlaskun mukaan hyvästäkin olisi parempi olla hissukseen. Bussista pois jäädessä kömmitään mieluummin kyynärpää edellä vieruskaverin syliin kuin pyydetään tilaa.

Tästä huolimatta vuorovaikutus on uusi musta työelämässä. Vuorovaikutukseen liittyvälle osaamiselle on kysyntää, ja se määrittää osaltaan niin yksilön kuin organisaationkin arvoa työmarkkinoilla.

Ei asiantuntijuutta ilman vuorovaikutusta

Vuorovaikutusosaaminen on niin asiantuntijan kuin johtajankin ykkösvaltteja tietoa tulvivassa (työ)elämässä.

Kyllä: väitän, että vuorovaikutusosaaminen ajaa usein substanssiosaamisenkin edelle.

Kyse ei tietenkään ole siitä, etteikö substanssilla olisi työelämässä merkitystä. Substanssiosaamisen vaikutusta ei pidä aliarvioida: on paljon kovaa osaamista vaativia tehtäviä, mikä monesti unohtuu aikana, jona rekrytoinnin näkyvimpänä trendinä on löytää ”hyvä tyyppi”.

Totta kuitenkin on, että substanssin merkitys on monessa positiossa verrattain kaventunut. Työnantajat janoavat terävän osaamisen ohella ennen kaikkea yhteistyökykyä: läsnäoloa, kuuntelua, neuvottelukykyä ja esiintymistaitoa.

Eivätkä ihan suotta. Elämme aikaa, jona tiedon määrä on niin valtava, ettei kukaan pysty hallitsemaan koko palettia yksin. Siksi menestys perustuu tänä päivänä yhdessä tekemiseen: tietovarastojen jakamiseen, yhdistämiseen ja kasvattamiseen.

Kovankaan luokan osaamisesta ei ole hyötyä, ellei asiantuntija kykene tekemään yhteistyötä, kuuntelemaan ja ymmärtämään muita sekä viestimään asiaansa selkeästi ja ymmärrettävästi.

Niinpä vuorovaikutusosaaminen on erottamaton osa yksilön asiantuntijuutta.

Uudistuva organisaatio keskustelee

Vuorovaikutusosaaminen on yksilön lisäksi myös organisaation tärkeintä pääomaa, sillä kaikki uusi syntyy vuorovaikutuksessa. Jos avointa ja aktiivista vuorovaikutuskulttuuria ei ole, organisaatio polkee paikallaan eikä kykene uudistumaan.

Tästä syystä vuorovaikutustaitojen pitäisi olla organisaatioiden osaamisen kehittämisessä ykkösprioriteetteja. 

Vaan harvoin se sitä – ikävä kyllä – on. Tukea on kyllä saatavilla tuotetietouteen, myyntikikkoihin, intranetin käyttöön ja matkalaskujen tekoon, mutta vuorovaikutusosaamisen hiomiseen harvemmin.

Ongelman ydin piilee siinä, että viestintää ja vuorovaikutusta pidetään organisaatioissa usein välttämättömänä tukitoimintona. Sen sijaan se tulisi nähdä koko organisaation toimintaa ja uudistumista ylläpitävänä voimana.

Entä jos ulkoistetaan?

Tuttavani totesi jokunen viikko sitten, että työelämässä viestinnän voi onneksi aina ulkoistaa. Tavallaan kyllä – monelle organisaatiolle suosittelisin lämpimästi ammattilaisen tukea, jotta viestinnästä saataisiin tavoitteellista ja tarkoituksenmukaista.

Tärkein viestinnän muoto on kuitenkin työn arjessa tapahtuva päivittäinen, epämuodollinen vuorovaikutus.

Ja sitä tärkeintä, kykyä olla vuorovaikutuksessa ja läsnä, ei voi ulkoistaa. 

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että vuorovaikutusosaaminen ei ole pysyvää ja muuttumatonta: meillä on mahdollisuus oppia, kehittyä ja tulla paremmiksi viestijöiksi niin yksilöinä kuin organisaation tasolla. Oppimisen polulla alan ammattilaiset ovat hyviä kädestä pitäjiä, mutta askelet jokaisen on otettava itse. Se vaatii halua ymmärtää vuorovaikutuksen kokonaisvaltainen merkitys ja tahtoa tulla paremmaksi viestijäksi.

Ja sen voi aloittaa vaikka heti huomenna sitä puolituttua naapuria moikkaamalla.

Mikä ihmeen vuorovaikutusosaaminen? 

Vuorovaikutusosaaminen rinnastetaan helposti vuorovaikutustaitoihin. Ilmiön ymmärtämiseksi on tärkeä tiedostaa, että vuorovaikutuosaaminen ei koostu kuitenkaan pelkästään taidoista (vaikka ne tekevätkin osaamisen näkyväksi ja ovat siksi sen selkein ulottuvuus). Vuorovaikutusosaamiseen liittyy myös kognitiivisia, affektiviisia ja eettisiä ulottuvuuksia. (Valkonen 2003.)

Yksilön ammatillista vuorovaikutusosaamista voidaan arvioida erilaisten yleisten sääntöjen ja normien perusteella: viestinnän taitavuutta, tehokkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta voidaan jäsentää esimerkiksi selkeyden, sujuvuuden, kohteliaisuuden, totuudenmukaisuuden ja oikea-aikaisuuden avulla (Kostiainen 2003, 133-135).  

Vuorovaikutusosaamisen taso vaihtelee usein tilanteen, viestintäkumppaneiden, tavoitteen, mielialan ja monien muiden yksilö- ja kontekstitekijöiden mukaan. Ei voida myöskään ajatella, että yksilön tarvitsee – tai että yksilö edes pystyy tai haluaa – pitää jatkuvasti tietoista kontrollia omasta toiminnastaan. Osa vuorovaikutuskäyttäytymisestä onkin automatisoitunutta, kokemusten ja kognitiivisten rakenteiden varaan perustuvaa tiedostamatonta toimintaa. (Valo 1995, 68-70.)

Kostiainen, E. 2003. Viestintä ammattiosaamisen ulottuvuutena. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Humanities 1.

Valkonen, T. 2003. Puheviestintätaitojen arviointi. Näkökulmia lukiolaisten esiintymis- ja ryhmätaitoihin. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Humanities 7.

Valo, M. 1995. Taidot puheviestinnän opetuksessa ja tutkimuksessa. Teoksessa M. Valo (toim.) Haasteita puheviestinnän opetukseen. Jyväskylän yliopisto. Viestintätieteiden laitoksen julkaisuja 14, 67-81.

Kuva täältä

 

 

Työelämä edessä – kirje tuleville mestareille

18729039991_ca6a534646_z

Muistan vuosien takaa elävästi sen tunteen, kun tulevaisuus tuntui hetkellisesti kovin epävarmalta. Onko tämä sittenkään minun alani? Mitä haluan tehdä isona? Pärjäänkö? Osaanko? Entä jos kymmenen vuoden päästä tajuan, että haluankin jotain ihan muuta?

Ja juuri siksi, koska muistan, haluan sanoa opiskelijalle ja työelämän ensimmäisiä askeleita ottavalle nuorelle muutaman jutun. Muutaman sellaisen, jotka olen itse näin jälkeenpäin todennut kullanarvoiseksi. Ja sitten muutaman sellaisen, jotka minullekin olisi jonkun pitänyt aikanaan sanoa (tai sitten minun olisi pitänyt kuunnella tarkemmin).

Kouluttaudu, mutta älä luota koulutuksen yksinään takaavan sinulle työtä 

En väitä, ettei ilman koulutusta voi työllistyä tai menestyä. Ilman koulutusta tie on kuitenkin usein tuplasti mutkikkaampi, sillä suomalaisessa työelämässä koulutus arvotetaan todella korkealle.

Teoreettisten valmiuksien lisäksi koulutus kehittää usein muun muassa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, analyyttista ajattelua sekä yleisiä työelämätaitoja. Ei kuitenkaan kannata tuudittautua siihen harhaan, että kunnialla suoritetut opinnot yksinään takaavat sinulle työpaikan.

Tee töitä jo opiskeluaikana

Moni nuori nolostelee turhaan työhistoriaansa siivoojana tai puhelinmyyjänä. Työnantajat arvostavat sitä, että nuori on ylipäänsä tehnyt töitä – kaupan kassalla, ruohonleikkuria työntäen tai moppi kädessä. Opintojen aikana kannattaa tietysti alkaa hiljalleen harjoitella myös omaa alaa liippaavia hommia.

Työelämän lainalaisuudet ja työmoraali opitaan jo varhain. Jos niitä alkaa opetella vasta maisterin paperit kourassa, ei voi olettaa työllistyvänsä saman tien kovin vastuullisiin tehtäviin.

Älä mieti, mikä haluat olla isona

Harvassa ovat ne onnekkaat, jotka ovat esikoulusta lähtien tienneet haluavansa opettajaksi, lääkäriksi tai kampaajaksi. Toiveammatin pohtiminen saattaa tuntua hankalalta siksikin, että nykytyöelämässä ammattien rajat ovat hämärtyneet. Tietotyössä asiantuntijan tehtäviin voi kuulua monialaisia vastuita.

Mieti mieluummin, missä olet hyvä ja mistä pidät. Millaisista asioista innostut? Mitä haluat oppia lisää? Tämä on pehmeämpi ja paremmin nykytyöelämää vastaava lähestymistapa oman tulevaisuuden suunnitteluun. Myöhemmin on aika pohtia, minkä tyyppisissä tehtävissä näitä toiveita voi toteuttaa.

Ole utelias, kokeile 

Uteliaisuudella on perinteisesti ollut suomalaisessa kulttuurissa vähän huono kaiku. ”Se on niin utelias, tunkee nokkansa joka paikkaan.”

Unohda tämä. Nykytyöelämässä tarvitaan tervettä uteliaisuutta, jotta kykenee oppimaan ja kehittymään, katsomaan asioita oman kotipesän ulkopuolelta. Markus Nieminen kirjoitti viime viikolla hienosti uteliaisuuden merkityksestä. Ole siis utelias, käännä kiviä, kyseenalaista, kokeile: voit onnistua vain, jos annat itsellesi luvan joskus myös epäonnistua. Vedä saappaat jalkaan, vaikka ne joskus tuntuisivatkin koon liian suurilta.

Kehitä itseäsi jatkuvasti

Osaamisen kehittäminen tarkoitti aiemmin työnantajan kustantamaa vuotuista seminaaria. Nykypäivän työelämässä osaamisen kehittäminen on jatkuvaa, työn arjessa tapahtuvaa, ja vastuu oppimisesta on pitkälti työntekijällä itsellään. Ethän unohda huolehtia työelämän markkina-arvostasi! Se edellyttää, että olet avoin uudelle etkä jumitu tuttuihin ja turvallisiin toimintatapoihin.

Uuden oppiminen voi tarkoittaa täydentäviä kursseja tai uusia tutkintoja. Yhä useammin se kuitenkin tarkoittaa arkityössä ja uusissa tilanteissa oppimista, oman mielenkiinnon ja innostuksen kautta löytyvää kipinää.

Älä usko pelkän osaamisen voimaan

Opiskelijat ja vastavalmistuneet tuskailevat usein mitättömältä tuntuvan työkokemuksen kanssa. Muista kuitenkin, että työnantajat eivät etsi pelkästään osaamista, vaan myös oikeaa tyyppiä ja persoonaa. Tällöin kokemuksen lisäksi merkitystä on myös sillä, millainen sinä olet, millaisista asioista olet innostunut ja mitä haluat osata ja oppia.

Muistathan katsoa menneen lisäksi myös tulevaan. Monesti tehtävänkuva on väljä ja antaa tilaa kasvaa ja kehittyä, jolloin myös omien kehitystoiveiden esiintuonti on työnhaussa äärimmäisen tärkeää.

Anna itsellesi lupa olla epävarma

Ajoittainen epävarmuus ja omien valintojen kyseenalaistaminen auttaa hahmottamaan omaa polkua, vaikka olo tuntuisikin joskus eksyneeltä. Se ei tarkoita, että olet heikko tai suuntaa vailla. Anna itsellesi lupa olla ajoittain epävarma. Älä vaadi itseltäsi järkkymätöntä tasapainoa, sillä sellaisen tavoittaminen on mahdotonta. Asiat selkenevät usein ajan ja etäisyyden kanssa.

Älä hae pikavoittoja 

Ole kärsivällinen, sillä menestyksen eteen tehtävä työ on pitkäjänteistä. Älä kiirehdi, muista välillä hengähtää, kyseenalaistaa ja tarkistaa suunta. Viime sunnuntain Hesarissa julkaistu ajatus kiteytti aika hyvin olennaisen:

WP_20160306_09_46_07_Pro.jpg

Joten ystävä rakas: rakenna menestyksesi itseäsi, älä muita varten, sillä se on kestävää menestystä.

Kuva täältä

 

Mentori, sinäkin tarvitset mentorin

22889220319_86f316afc0_z

Mentorointi ymmärretään perinteisesti ammatilliseen kehittymiseen tähtäävänä vuorovaikutussuhteena, jossa kokenut asiantuntija sparraa nuorempaa aktoria (katso vaikka täältä, täältä tai täältä). Mieltäni on jo pidempään kutkuttanut ajatus siitä, että tämä asetelma tulisi kääntää myös toisinpäin. Ai miksi? Koska työelämässä (ja nyt jo sen ulkopuolella) on joukko kokeneita ammattilaisia, jotka ovat lähivuosina putoamisvaarassa – ja heidän polkunsa takaisin työelämään on usein kivinen

Mentorista aktoriksi

Monessa organisaatiossa mentorointia hyödynnetään uusien tulokkaiden ja tulevaisuuden lupausten kehittämisen työkaluna. Ja hyvä työkalu se (hyvin suunniteltuna ja ohjattuna) onkin. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei siis ole väheksyä perinteisen mentoroinnin arvoa tai tarvetta.

Tarkoituksenani on sen sijaan herätellä huomaamaan, että mentorointi voisi olla paljon muutakin kuin mitä se tällä hetkellä on. Mentorointia laajemmin hyödyntämällä voisimme kohentaa nuorten ammatillisten valmiuksien lisäksi myös kokeneempien ammattilaisten valmiuksia vastata modernin työelämän haasteisiin. Siinä monella kokeneemmalla kaverilla on oppimisen paikka.

Uusi työkulttuuri peittoaa perinteet 

Kokeneet työntekijät ovat kasvaneet työelämässä, jossa pärjää substanssiosaamisella ja uurastuksella. He ovat tottuneet olemaan lojaaleja työnantajalle, työskentelemään uran aikana yhden tai kahden työnantajan palveluksessa ja tekemään samanlaista työtä vuosikausia. He ovat tottuneet autoritääriseen johtamiskulttuuriin ja kellokortteihin.

Nykytyöelämässä selviytymiseksi tarvitaan ihan uudenlaisia ominaisuuksia ja taitoja: itseohjautuvuutta, yhteistyökykyä, verkostoitumista, luovuutta, oppimiskykyä, vuorovaikutustaitoja.

Työelämän digitalisoituminen ja automatisoituminen asettavat haastetta myös substanssitasolla.

Nuoremmat sukupolvet ovat kasvaneet yhteiskunnassa, jossa edellä lueteltuja taitoja harjoitellaan jo päiväkodin ruokapöydässä. Iäkkäämmiltä sukupolvilta taas vaaditaan uudenlaiseen työnteon kulttuuriin oppimista ja sopeutumista.

Millaista osaamista / asennetta / hiljaista tietoa y-sukupolven milleniaaleilla sitten olisi modernista työelämästä kokeneemmilleen välittää? Ainakin seuraavia.

  • Digitalisaation tuomat muutokset niin asenteissa kuin tekemisessä. Digitalisaatio muovaa (työ)elämää ja (työ)yhteisöjä uudenlaiseen toimintakulttuuriin. Työ muuttuu, tapa johtaa ja tehdä työtä muuttuu. Digitalisaatio edellyttää totuttujen ajattelu- ja toimintamallien hylkäämistä sekä avoimuutta ja halua tehdä asiat uudella tavalla
  • Muutokset viestinnän ja vuorovaikutuksen roolissa ja merkityksessä. Tämä on olennaista, koska tiedon määrä on valtava ja tieto leviää ennätyksellisen nopeasti. Siksi organisaatioilta ja asiantuntijoilta edellytetään uudenlaista reagointi- ja vuorovaikutuskykyä. Yhteistyö on modernin työelämän taikasana: kaikki uusi syntyy vuorovaikutuksessa. Kulmahuoneet ovat historiaa
  • Muutos työssäoppimisen ymmärtämisessä ja vastuu oman osaamisen kehittämisestä. Aiemmin osaamisen kehittäminen tarkoitti työnantajan kustantamia seminaareja kahdesti vuodessa. Nyt oppiminen ja kehittyminen on jatkuvaa, työn arjessa tapahtuvaa ja pitkälti työntekijän omasta aktiivisuudesta kiinni. Omasta työmarkkina-arvosta voi ja kannattaa itse pitää huolta
  • Työnhaun muutos, joka saa aikaan sen, että rekrytointi ja työnhaku eivät ole aikaan ja paikkaan sidottuja. Verkostoituminen ja oman osaamisen näkyväksi tekeminen ovat ensisijaisen tärkeitä moderneilla työmarkkinoilla
  • Loputon uteliaisuus, halu oppia ja kokeilla. Rohkeus onnistua ja epäonnistua. Kyky sietää ajoittaista epävarmuutta. Taito astua reippaasti eteenpäin, vaikka näkyvyys olisikin joskus heikko

Nykytyöelämä on jatkuvaa oppimista ja uuden löytämistä. Ammattitaitoa ja osaamista ei enää kerrytetä pelkästään kymmenien vuosien uraputkella. 

Meillä on valtavan taitavia ja terävällä asenteella varustettuja nuoria, joten miksi emme hyödyntäisi tehokkaammin heidän potentiaaliaan?

Psst. Onko jollakulla tiedossa organisaatio tai taho, jossa mentorointia jo hyödynnetään tällä tavoin? Ilmianna!

Kuva täältä

”Minähän en itseäni brändää!” (ja muutama muu henkilöbrändäyksen este)

child-577010_640

Tämä kirjoitus on suunnattu kaikille niille, joita asiantuntijoiden henkilöbrändäys

A) epäilyttää

B) ärsyttää

C) kauhistuttaa ja / tai

D) kiinnostaa.

”Miksi minun pitäisi tehdä itsestäni brändi?”

Sinä olet jo brändi, halusit sitä tai et. Henkilöbrändi tarkoittaa yksilön mainetta, imagoa ja osaamista eli sitä, mitä kerrot itsestäsi ja miten muut sinut näkevät. Ammatillinen brändi rakentuu  ammatillisissa tapaamisissa, keskusteluissa ja verkostoissa. Sosiaalinen media on tänä päivänä yleinen ja kohtuullisen helppo kanava oman henkilöbrändin hiomiseen.

Henkilöbrändäys tarkoittaa oman imagon ja maineen tietoista kehittämistä. Jos kun siis haluat vaikuttaa siihen, millainen mielikuva sinusta piirtyy, sinun on syytä pohtia brändiäsi tarkemmin.

Vahva henkilöbrändi tukee asiantuntijuuttasi niin työllistettynä ammattilaisena kuin uusia haasteita etsivänä työnhakijana.

Asiantuntijuutta nimittäin etsivät työnantajien lisäksi myös potentiaaliset asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Kun sinulla on vahva henkilöbrändi, olet helposti löydettävissä ja jäät mieleen. Tästä syystä myös organisaatioiden soisi kannustavan työntekijöitään kiinnostumaan omasta brändistään ja sen kehittämisestä.

”En halua tehdä itsestäni suurta numeroa”

Henkilöbrändäyksen tarkoitus ei ole kohkata vain itsestä ja pyöriä pelkästään omien ajatusten ympärillä. Ketään ei kiinnosta henkilö, joka puhuu vain itsestään, jakaa vain omaa sisältöään ja takoo omia ajatuksiaan muiden ajatusten läpi.

Vahva henkilöbrändi vaatii kykyä olla vuorovaikutuksessa, kiinnostua muista, keskustella ja kuunnella. Toki onnistunut henkilöbrändi edellyttää myös kykyä tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Kiinnostavan sisällön tuottaminen on kuitenkin lisäarvoa itsesi lisäksi myös – ja ehkä ennen kaikkea – muille.

”Itsensä brändääminen on asioiden kaunistelua ja silottelua, enkä halua tehdä sellaista”

Terminä henkilöbrändäys kuulostaa kieltämättä vähän vastenmieliseltä. Brändääminen liitetään usein jonkin asteiseen kaunisteluun ja silotteluun: sekunda halutaan paketoida kultapaperiin, jotta se menisi kaupaksi.

Termin ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, nimittäin siitä ei ole kyse.

Henkilöbrändäyksessä kyse on sen sijaan omien vahvuuksien tunnistamisesta ja niiden tarkoituksenmukaisesta viestimisestä.

Kuulostaa jo vähän helpommalta, eikö?

”En tiedä, mistä aloittaisin. Minulla ei ole mitään sanottavaa”

Moni tuntuu ajattelevan, että henkilöbrändäys vaatii jatkuvalla syötöllä mullistavia ammatillisia innovaatioita. Mutta eikö brändäys siinä tapauksessa (ainakin suurella osalla meistä) olisi juuri sitä kilven kiillottamista ja kultaiseen paperiin käärimistä?

Ammatillisen brändin kivijalka on oma asiantuntemus. Siispä osallistu, puhu ja kirjoita aiheista, jotka sinulle ovat luontaisia ja jotka sinä hallitset.  Mistä muusta olisikaan helpompi keskustella kuin aiheista, joiden parissa työskentelee päivittäin? Niistä sinulla on aivan varmasti sanottavaa.

”En minä osaa”

Aluksi ei tarvitse olla mestari. Voit aloittaa seuraamalla ja kuuntelemalla muita. Vähitellen kannattaa myös osallistua ja hakea vinkkejä esimerkiksi henkilöiltä, jotka sinun mielestäsi ovat brändänneet itsensä onnistuneesti.

Onnistunutta henkilöbrändiä ei kuitenkaan rakenneta hetkessä. Älä siis turhaan hätäile tai huolestu, jos vastakaiku on aluksi vähäistä. Aloita pienin askelin ja rakenna brändiäsi tavalla, joka tuntuu sinusta luontevalta.

Sillä (lopuksi se tärkein): aitous on henkilöbrändin perusta.

Jotta aloitus ei tuntuisi liian hankalalta, suosittelen lukemaan konkreettisia vinkkejä henkilöbrändäyksen aloittamiseen alla olevista linkeistä. Esimerkkien kautta on hauska huomata, että vahvan henkilöbrändin voi rakentaa monella eri tavalla.

Katleena Kortesuo: Miten teen henkilöbrändin

Joona Tuunanen: Brändin rakentaminen verkossa – Case #V

Timo Savolainen: Näin aloitat henkilöbrändäyksen

Marko Suomi: Työntekijäbrändäyksen ensiaskeleet

Kuva täältä

Asiantuntija, kerro tarina!

Kyllä Martin tietää

Törmäsin Twitterissä viime viikolla keskusteluun viestinnän ulkoistamisesta ja siinä samalla yhteen terävimmistä ajatuksista, joita olen hetkeen lukenut. Haluan jakaa tuon ajatuksen muillekin, sillä mielestäni siinä on oivallettu jotakin olennaista.

Näyttökuva 2016-01-27 kello 14.35.45

Niinpä. Tuotetta ostetaan harvoin vain sen itsensä takia: tarvitaan enemmän. Mutta enemmän mitä?

Annetaan Martin Saarikankaan vastata. Tammikuun puolivälin paikkeilla Saarinkangas kommentoi suomalaisen myyntityön ongelmia ja painotti, että myynti tapahtuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ping! Ytimessä ollaan.

Asiakas ei ikinä osta sinulta pelkästään tuotetta tai palvelua. Asiakas ostaa myös tarinan, jonka hänelle kerrot.

Tai siis ostaa, jos osaat kertoa tarpeeksi hyvän tarinan.

Edellisen luettuaan vanhan liiton asiantuntija puhisee, ettei tässä mitään satuja aleta keksimään. Ei satuja, vaan tarinoita. Niillä on vissi ero. Satu on fiktiota, tarinan on syytä pohjata faktaan.

Tarinankerronnasta bisnekseen

Normiasiantuntijan ja tarinankertojan suurin ero on se, kuinka he tuotteensa paketoivat. Eikä kyse itse asiassa ole pelkästään siitä, millä tavalla esittelemme tuotteemme, vaan myös siitä, millä tavalla esittelemme itsemme. Ostopäätöksen tehdessään asiakas ostaa tuotteen, tarinan ja yhteistyökumppanin – eli sinut.

Tarinan päähenkilö on asiakas, mutta kertoja olet sinä. Onnellisimmassa tapauksessa rakennatte tarinaa yhdessä. 

Tarinankertoja ei mene asiakkaan luo ainoastaan esittelemään tuotetta, sillä hän tietää, että kukaan ei osta pelkkää tuotetta. Hän tietää myös, että viestintä on osa tuotetta, ja hyvä asiakaskokemus muodostuu onnistuneesta vuorovaikutuksesta. Ennen kaikkea tarinankertoja tietää, että asiakaskokemuksella on suora vaikutus ostopäätökseen.

Jos minä haluaisin kasvattaa asiantuntijasta hyvän myyjän, kasvattaisin hänestä inhimillisen tarinankertojan. Rohkaisisin häntä olemaan oma itsensä, nauramaan, tuntemaan ja herkistymään. Rohkaisisin häntä kohtaamaan ihmisiä, olemaan läsnä, kuuntelemaan ja ymmärtämään sen sijaan, että järjestäisin syyskuussa vuoden kuudennen tuotekoulutuksen.

Kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Siksi parhaat tarinankertojat – ja myyjät – ovatkin niitä, joilla on kyky olla vuorovaikutuksessa. 

Eka

eka

Moi!

Uuden vuoden, uteliaisuuden sekä keskustelun ja osallistumisen halun verukkeella päätin laittaa blogin pystyyn. Kiva kun löysit tänne!

Blogissani liikun minulle tärkeiden ja minua innostavien teemojen parissa: pyörittelen pääosin työelämään ja koulutukseen, henkilöstöjohtamiseen ja työhyvinvointiin, rekrytointiin ja työnhakuun, organisaatiokulttuuriin sekä vuorovaikutukseen liittyviä aiheita.

Tarkoituksenani ei ole julkaista vain valmiiksi hiottuja ja pitkään pyöriteltyjä ajatuksia. Ennen muuta toivon, että saisin blogini myötä aikaan (oman ajatuspankin lisäksi) keskustelua niin saman- kuin erimielistenkin kanssa ja oppisin itsekin uusia tapoja ajatella ja tehdä.

Joten kerro, ihmettele, kysy ja kuuntele. Niin minäkin aion tehdä.

Palaamisiin!