Suomalainen, älä puhu suoraan

12597412465_d82163fbb0_z

Suoraan puhumista on pidetty suomalaisena kansanhyveenä niin pitkään kuin jaksan muistaa. Minä todella toivon, että tästä täysin yliarvostetusta taidosta tavasta osattaisiin jo luopua.

Eri mieltä olemisen dilemma

Kauppalehden oiva kolumni eri mieltä olemisesta herätti sosiaalisessa mediassa vilkasta keskustelua tällä viikolla. Ei aikaakaan, kun keskusteluun alettiin useammassa eri yhteydessä liittää kansallinen ylpeydenaiheemme, suoraan puhuminen. ”Eri mieltä olemalla ja suoraan puhumalla saa vain kuraa niskaan. Parempi olla hiljaa.” ”Kun puhut asiat suoraan, sinut savustetaan ulos.”

Siis hetkinen. Ymmärrän ja tiedän, ettei eri mieltä oleminen ole aina helppoa.

Mutta mitä on tapahtunut, kun aikuiset, fiksut asiantuntijat väittävät, että säilyttääkseen työnsä ja kasvonsa eri mieltä ei voi olla?

Joissakin tapauksissa kyse on varmasti osin organisaatiokulttuurista. En kuitenkaan jaksa halua uskoa, että hierakkinen vaikenemisen kulttuuri olisi työpaikoillamme enää  hallitsevassa asemassa. Missä siis mättää?

Rehellisyys maan perii

Vanha suomalainen sanonta tietää kertoa, että rehellisyys maan perii. Ja niin periikin.

Rehellisyys ja eri mieltä oleminen eivät kuitenkaan tarkoita, että voimme laukoa asiamme suoraan ilman filtteriä ja harkintaa.

Eri mieltä voi olla monella tapaa. Voi puhua suoraan ja kertoa ajatuksensa sellaisinaan tilanteesta, sen osapuolista ja seurauksista välittämättä. Tai sitten voi pohtia ennakkoon, millä tavalla eriävä mielipide kannattaa ilmaista, jotta a) rakentava ilmapiiri säilyy, b) yhteistyökyky säilyy ja c) välttyy loukkaamasta muita.

Rehellisyyttä ja eri mieltä olemisen taitoa tarvitaan, mutta suoraan puhuminen on harvoin hyve. Ja vielä siihen kasvojen menetykseen palatakseni: en ihmettele lainkaan, jos suoraan puhumalla sellaista saattaa sattua.

Tärkeää ei ole vain se, mitä sanoo. Vähintään yhtä tärkeää on se, miten sanoo.

Kuva täältä

”Minähän en itseäni brändää!” (ja muutama muu henkilöbrändäyksen este)

child-577010_640

Tämä kirjoitus on suunnattu kaikille niille, joita asiantuntijoiden henkilöbrändäys

A) epäilyttää

B) ärsyttää

C) kauhistuttaa ja / tai

D) kiinnostaa.

”Miksi minun pitäisi tehdä itsestäni brändi?”

Sinä olet jo brändi, halusit sitä tai et. Henkilöbrändi tarkoittaa yksilön mainetta, imagoa ja osaamista eli sitä, mitä kerrot itsestäsi ja miten muut sinut näkevät. Ammatillinen brändi rakentuu  ammatillisissa tapaamisissa, keskusteluissa ja verkostoissa. Sosiaalinen media on tänä päivänä yleinen ja kohtuullisen helppo kanava oman henkilöbrändin hiomiseen.

Henkilöbrändäys tarkoittaa oman imagon ja maineen tietoista kehittämistä. Jos kun siis haluat vaikuttaa siihen, millainen mielikuva sinusta piirtyy, sinun on syytä pohtia brändiäsi tarkemmin.

Vahva henkilöbrändi tukee asiantuntijuuttasi niin työllistettynä ammattilaisena kuin uusia haasteita etsivänä työnhakijana.

Asiantuntijuutta nimittäin etsivät työnantajien lisäksi myös potentiaaliset asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Kun sinulla on vahva henkilöbrändi, olet helposti löydettävissä ja jäät mieleen. Tästä syystä myös organisaatioiden soisi kannustavan työntekijöitään kiinnostumaan omasta brändistään ja sen kehittämisestä.

”En halua tehdä itsestäni suurta numeroa”

Henkilöbrändäyksen tarkoitus ei ole kohkata vain itsestä ja pyöriä pelkästään omien ajatusten ympärillä. Ketään ei kiinnosta henkilö, joka puhuu vain itsestään, jakaa vain omaa sisältöään ja takoo omia ajatuksiaan muiden ajatusten läpi.

Vahva henkilöbrändi vaatii kykyä olla vuorovaikutuksessa, kiinnostua muista, keskustella ja kuunnella. Toki onnistunut henkilöbrändi edellyttää myös kykyä tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Kiinnostavan sisällön tuottaminen on kuitenkin lisäarvoa itsesi lisäksi myös – ja ehkä ennen kaikkea – muille.

”Itsensä brändääminen on asioiden kaunistelua ja silottelua, enkä halua tehdä sellaista”

Terminä henkilöbrändäys kuulostaa kieltämättä vähän vastenmieliseltä. Brändääminen liitetään usein jonkin asteiseen kaunisteluun ja silotteluun: sekunda halutaan paketoida kultapaperiin, jotta se menisi kaupaksi.

Termin ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, nimittäin siitä ei ole kyse.

Henkilöbrändäyksessä kyse on sen sijaan omien vahvuuksien tunnistamisesta ja niiden tarkoituksenmukaisesta viestimisestä.

Kuulostaa jo vähän helpommalta, eikö?

”En tiedä, mistä aloittaisin. Minulla ei ole mitään sanottavaa”

Moni tuntuu ajattelevan, että henkilöbrändäys vaatii jatkuvalla syötöllä mullistavia ammatillisia innovaatioita. Mutta eikö brändäys siinä tapauksessa (ainakin suurella osalla meistä) olisi juuri sitä kilven kiillottamista ja kultaiseen paperiin käärimistä?

Ammatillisen brändin kivijalka on oma asiantuntemus. Siispä osallistu, puhu ja kirjoita aiheista, jotka sinulle ovat luontaisia ja jotka sinä hallitset.  Mistä muusta olisikaan helpompi keskustella kuin aiheista, joiden parissa työskentelee päivittäin? Niistä sinulla on aivan varmasti sanottavaa.

”En minä osaa”

Aluksi ei tarvitse olla mestari. Voit aloittaa seuraamalla ja kuuntelemalla muita. Vähitellen kannattaa myös osallistua ja hakea vinkkejä esimerkiksi henkilöiltä, jotka sinun mielestäsi ovat brändänneet itsensä onnistuneesti.

Onnistunutta henkilöbrändiä ei kuitenkaan rakenneta hetkessä. Älä siis turhaan hätäile tai huolestu, jos vastakaiku on aluksi vähäistä. Aloita pienin askelin ja rakenna brändiäsi tavalla, joka tuntuu sinusta luontevalta.

Sillä (lopuksi se tärkein): aitous on henkilöbrändin perusta.

Jotta aloitus ei tuntuisi liian hankalalta, suosittelen lukemaan konkreettisia vinkkejä henkilöbrändäyksen aloittamiseen alla olevista linkeistä. Esimerkkien kautta on hauska huomata, että vahvan henkilöbrändin voi rakentaa monella eri tavalla.

Katleena Kortesuo: Miten teen henkilöbrändin

Joona Tuunanen: Brändin rakentaminen verkossa – Case #V

Timo Savolainen: Näin aloitat henkilöbrändäyksen

Marko Suomi: Työntekijäbrändäyksen ensiaskeleet

Kuva täältä

Asiantuntija, kerro tarina!

Kyllä Martin tietää

Törmäsin Twitterissä viime viikolla keskusteluun viestinnän ulkoistamisesta ja siinä samalla yhteen terävimmistä ajatuksista, joita olen hetkeen lukenut. Haluan jakaa tuon ajatuksen muillekin, sillä mielestäni siinä on oivallettu jotakin olennaista.

Näyttökuva 2016-01-27 kello 14.35.45

Niinpä. Tuotetta ostetaan harvoin vain sen itsensä takia: tarvitaan enemmän. Mutta enemmän mitä?

Annetaan Martin Saarikankaan vastata. Tammikuun puolivälin paikkeilla Saarinkangas kommentoi suomalaisen myyntityön ongelmia ja painotti, että myynti tapahtuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ping! Ytimessä ollaan.

Asiakas ei ikinä osta sinulta pelkästään tuotetta tai palvelua. Asiakas ostaa myös tarinan, jonka hänelle kerrot.

Tai siis ostaa, jos osaat kertoa tarpeeksi hyvän tarinan.

Edellisen luettuaan vanhan liiton asiantuntija puhisee, ettei tässä mitään satuja aleta keksimään. Ei satuja, vaan tarinoita. Niillä on vissi ero. Satu on fiktiota, tarinan on syytä pohjata faktaan.

Tarinankerronnasta bisnekseen

Normiasiantuntijan ja tarinankertojan suurin ero on se, kuinka he tuotteensa paketoivat. Eikä kyse itse asiassa ole pelkästään siitä, millä tavalla esittelemme tuotteemme, vaan myös siitä, millä tavalla esittelemme itsemme. Ostopäätöksen tehdessään asiakas ostaa tuotteen, tarinan ja yhteistyökumppanin – eli sinut.

Tarinan päähenkilö on asiakas, mutta kertoja olet sinä. Onnellisimmassa tapauksessa rakennatte tarinaa yhdessä. 

Tarinankertoja ei mene asiakkaan luo ainoastaan esittelemään tuotetta, sillä hän tietää, että kukaan ei osta pelkkää tuotetta. Hän tietää myös, että viestintä on osa tuotetta, ja hyvä asiakaskokemus muodostuu onnistuneesta vuorovaikutuksesta. Ennen kaikkea tarinankertoja tietää, että asiakaskokemuksella on suora vaikutus ostopäätökseen.

Jos minä haluaisin kasvattaa asiantuntijasta hyvän myyjän, kasvattaisin hänestä inhimillisen tarinankertojan. Rohkaisisin häntä olemaan oma itsensä, nauramaan, tuntemaan ja herkistymään. Rohkaisisin häntä kohtaamaan ihmisiä, olemaan läsnä, kuuntelemaan ja ymmärtämään sen sijaan, että järjestäisin syyskuussa vuoden kuudennen tuotekoulutuksen.

Kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Siksi parhaat tarinankertojat – ja myyjät – ovatkin niitä, joilla on kyky olla vuorovaikutuksessa. 

Mistä bisnesblogeille yhteinen koti?

Looking through binoculars

Muutama ilta takaperin lemppariblogejani selaillessa aloin pohtia, miksei Suomesta löydy vielä blogiportaalia, johon henkilökohtaiset bisnes- ja työelämäaiheiset blogit olisi koottu saman katon alle. Hyviä blogeja ja kirjoittajia kun meiltä löytyy runsaasti. Käsitykseni mukaan innokasta lukijakuntaakin riittää, ja näiden teemojen ympärillä käydään runsaasti keskustelua myös muun muassa Twitterissä.

Lifestyle-blogeille maassamme on useita omia blogiportaaleja, mutta asiantuntijablogeille ei ainuttakaan (korjatkaa, jos olen väärässä). 

Jotta saisitte kiinni ajatuksestani, kannattaa tsekata lifestyle-portaaleista esim. Lily ja Indiedays, jotka kuuluvat lajissaan Suomen suosituimpiin.

Mielenkiintoisia yritys- ja vieraskynäblogeja maastamme löytyy runsaasti. Näiden blogien sisältö profiloituu kuitenkin vahvasti ylläpitäjäorganisaatioon, sillä sisältö on usein joko työntekijöiden tai yhteistyökumppaneiden tuottamaa tai toimituksellisesti tuotettua.

Varsinaisen blogiportaalin ajatus olisi päinvastainen: ylläpitäjä toimisi lähinnä hallinnoijana  ja koordinaattorina. Blogit olisivat kirjoittajien omistuksessa, joten sisältö olisi ylläpitäjästä riippumatonta ja profiloituisi organisaation sijaan kirjoittajaan. 

Miksi me sitten tarvitsisimme tällaista bisnes- ja työelämäblogien portaalia? Listasin alle tärkeimmät perustelut, jotka minulla nousivat mieleen.

  • Kuten viime aikoina paljon puhuttu, henkilökohtainen ja aito viestintä koetaan moninkertaisesti kiinnostavampana ja vakuuttavampana kuin organisaatioiden kasvoton viestintä. Näin myös takuulla tässä tapauksessa
  • Ainakin minä lukijana arvostaisin sitä, että mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä kirjoituksia löytyisi yhden sivuston alta
  • Uudenlainen foorumi lisäisi varmasti pöhinää tärkeiden teemojen ympärillä. Saisiko foorumista kasvatettua aktiivisen kasvualustan myös keskustelulle?

Kukakohan tarttuisi härkää sarvista?

Kuva täältä

Viestintä on turhaa

Tiedon jakamisesta yhteisiin merkityksiin

Näinä informaatiotulvan kultavuosina organisaatioita kannustetaan kilpaa avoimeen ja läpinäkyvään viestintään. Viestintä ymmärretään perinteisesti (ja monessa organisaatiossa edelleen pääasiallisesti) tiedon jakamisena ja siirtämisenä. Monessa työpaikassa sitä sitten viestitäänkin oikein urakalla: välitetään tietoa pää ja näppäimistö sauhuten, päivitetään intraa, nettisivuja ja Twitter-tiliä.

listenSe, mitä me oikeastaan tarvitsemme, ei kuitenkaan ole organisaatioviestintää. Me tarvitsemme organisaatiotasoista vuorovaikutusta.

Vuorovaikutus tarkoittaa vähintään kahden ihmisen välistä suhdetta ja toimintaa, jossa osapuolet jakavat ja rakentavat yhteisiä merkityksiä: tietoa, tunteita, kokemuksia, ajatuksia ja yhteisöllisyyttä.


Viestintä on itsekeskeistä

Viestintä ja vuorovaikutus eroavat toisistaan ennen kaikkea responsiivisuuden ja vastavuoroisuuden näkökulmasta. Vuorovaikutus on aina kaksisuuntaista ja edellyttää aitoa kiinnostusta itsensä lisäksi myös toisesta.

Väitän, että – ikävä kyllä – viestinnästä on tullut monessa organisaatiossa itsekeskeistä ja itsekästä.

silence

Tietoa oman organisaation toiminnasta ja palveluista syydetään eteenpäin niin sisäisiin kuin ulkoisiin kanaviin hurjalla vauhdilla. Samaan aikaan, kun keskitytään omaan napaan, ollaan kuitenkin sokeita sille, mitä ympärillä tapahtuu.

Se tyyppi, joka puhuu vain omista asioistaan, on usein se porukan ärsyttävin. Niin on myös se organisaatio, jonka viestinnän tavoitteena on ainoastaan oman sanoman levittäminen.

Vuorovaikutuksen elementit

  • Kiinnostu itsesi lisäksi myös muista ja näytä se! Nosta pää pensaasta ja kuuntele, mitä
    sanottavaa muilla on. Kysele, kommentoi, kehu, kummastele
  • Viestintä ei tarkoita vain faktapohjaista tiedonvälittämistä. Anna tunteidenkin näkyä ja hyödynnä niitä vuorovaikutuksessa. Mieleenpainuvimpiin hetkiimme liittyy aina vahva tunnelataus
  • On pötypuhetta, että organisaatioiden tulisi lausua vain valmiiksi pureskeltuja ja pitkään kypsyteltyjä ajatuksia. Kuumia ovat nyt ne organisaatiot, jotka toimivat keskustelun herättäjinä: heittävät ilmaan mielenkiintoisia kysymyksiä ja ajatuksia, joita sitten porukalla käännellään ja kypsennellään
  • Vuorovaikutus elää hetkessä. Ole valmiina reagoimaan, kertomaan ja kommentoimaan reaaliajassa – tai joku muu tekee sen puolestasi, eikä välttämättä toivomallasi tavalla. Huomenna tämän päivän puhutuin aihe on jo hiillosvaiheessa
  • Laita persoonaa peliin ja luota työntekijöihisi. Ihmiset kiinnostavat, eivät kasvottomat organisaatiot. Anna myös pienten rosojen näkyä: liian siloteltu ja sliipattu on tylsä. Moni organisaatio pyrkii karsimaan kaikki rosot ja kulkemaan turvallista keskitietä, mutta vaarana on tylsä brändi, joka ei herätä ajatuksia tai tunteita mihinkään suuntaan
  • Muista, että vuorovaikutustaidot eivät ole stabiileja ja muuttumattomia. Meillä on mahdollisuus oppia paremmiksi viestijöiksi ja kehittyä niin ilmaisijoina kuin kuuntelijoinakin
  • Opetelkaa koko organisaatio pois mokaamisen pelosta. Tekevälle sattuu, vaikka harvemmin kovin pahasti. Avoimen vuorovaikutuksen aikana virheet näkyvät laajemmalle ja leviävät helpommin, mutta tärkeää on myös jälkihoito: monet netissä levinneet asiakaspalvelukokemukset osoittavat, että oikein hoidettu tilanne on kääntänyt mokan jopa organisaatiolle eduksi

Sitten vaan kommentteja boksiin, LinkedIniin tai Twitteriin, jotta saadaan tästäkin aiheesta rakennettua jotakin uutta – yhdessä.

P.S. Samaa aihetta on viime aikoina sivuttu hieman eri vinkkeleistä mm. seuraavissa kirjoituksissa (ja kirjoitinpa aiheesta itsekin parisen vuotta sitten).

Tie menestykseen rakentuu toimivasta vuorovaikutuksesta 

Kuuletko vai kuunteletko?

Johtaminenkaan ei ole enää pelkkää johtamista 

Johtaja vaikenee taitojen puutteessa

EDIT. Lämmin kiitos kaikille palautteesta – niin rakentavasta kritiikistä kuin kannustuksestakin! Kiva, että tärkeä teema on herättänyt keskustelua.

Haluan vielä tähdentää, että kirjoitukseni tarkoituksena ei ole käsittää viestintää ja vuorovaikutusta täysin erillisinä ilmiöinä. Ajatukseni on, että vuorovaikutus on aina viestintää, mutta viestintä ei välttämättä – ja organisaatioiden toiminnassa ei läheskään aina – vuorovaikutusta. Viestintä-termin sijaan olisin voinut puhua tiedottamisesta, mutta halusin puhua nimenomaan viestinnästä, koska A) organisaatiot itsekin puhuvat useimmiten nimenomaan viestinnästä, B) termi tiedottaminen ei mielestäni kata tässä yhteydessä sitä kaikkea, jonka viestintä terminä kattaa.

Jatketaan keskustelua!

Ylempi kuva täältä, alempi täältä.